sisustushaaveita...

*kaupallinen yhteistyö*


Moikka pitkästä aikaa!
Viikot vierivät eteenpäin ja kesää odottelen alkavaksi ainavain... Onneksi kesäloma alkaa vasta elokuun puolella, jospa edes silloin saataisiin jokunen aurinkoinen päiväkin! Mun aika on kulunut puutarhahommissa ja töissä, mutta aina on aikaa haaveiluun...


Niin, ainahan niitä sisustushaaveita on. Osa haaveista on pienempiä ja helposti toteutettavissa pienellä budjetilla ja osa sitten taas sellaisia joiden kanssa joutuu säästämään ikuisuudelta tuntuvan ajan. Monesti kun uudistat jotain isompaa esim. huonekaluja, homma karkailee käsistä ja viereinen kaluste näyttääkin ihan nuhjaantuneelta romulta. Niin kuin nyt vaikka nuo meidän sohvat! Kannettiin olohuoneeseen vaihteeksi valkoinen kiiltävä pöytä ja kas kas miltä sohvat näyttävätkään! Eipä ainakaan valkoisilta, vaan niistä on tulleet kellertävät, nuhjaantuneet tyynykasat. Sohvien alkuperäinen ryhdikkyys on tainnut tulla tiensä päähän. Nämä Ektorpit on majailleet meillä kohta 9 (!) vuotta ja taitaisi olla aika hankkia uudet sohvat. Sohvakaluston hankkiminen ei kuitenkaan ole mitään halpaa hommaa, eikä kyllä huvittaisi yhtäkkiä lohkaista montaa tonnia  sisusteluun.


Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä luotettavan Komplett Bankin kanssa, joka tarjoaa joustavaa lainaa ilman vakuuksia. Pankki on norjalainen ja keväästä saakka tarjonnut uuden aikakauden joustoluottoja myös meille suomalaisille. Saat maksaa lainaasi takaisin ihan omalla aikataululla, saat myös itse päättää paljonko lyhennät kuukaudessa. Vai haluatko kenties lyhennysvapaan kuukauden? Ennalta määrättyä laina-aikaa ei siis ole ollenkaan! Lainan pystyt hakemaan suoraan netistä  ja päätöksen saat pikimmiten sähköpostiisi.

Komplett Bankin joustoluoton ansiosta, voi hankkia esimerkiksi sen unelmien sohvaryhmän, jota ei välttämättä ikinä tulisi ostettua. On mukavempaa maksaa takaisin mielekästä hankintaa, eikä tarvitse tinkiä laadusta. 


Onko sulla jokin iso sisustushaave?


Nyt viikonlopun viettoon! Meillä on tiedossa kummitytön synttärit ja puutarha pitäisi saada kuvailukuntoon. Paljon hommia siis edessä :)

Mukavaa viikonloppua!

Ei kommentteja

Kiva kommentti piristää aina <3