Valkoinen Puu (feat. festarit)



Pääsin viikko sitten sunnuntaina Valkoisen puun kutsumana bloggareiden brunssille Seinäjoella sijatsevaan kahvilaan. Noloa ehkä myöntää, mutta en aikaisemmin ole ehtinytkään vierailla täällä ihan keskustassa sijaitsevassa liikkeessä. Mikä upea paikka hengähtää ostosten lomassa ja maistella kakkua, jonka resepti on tuotu Amerikan tuliaisina. Tai nauttia suolainen piirakkapala ja herkullinen chai latte.

Valkoinen Puu-keramiikkayritys perustettiin 2009 ja 2011 päivänvalon näki ensimmäinen Valkoinen Puu-kahvila Kauhajoella. Seinäjoelle se laajeni 2016.

Ihastuin ensi askeleelta kahvilan yleisnäkymään ja sisustukseen! Meille oli valmiiksi katettuna pöytä ja saimme maistella paria erilaista suolaista piirakkaa sekä mm. klassikoksi muodostunutta salaisen puutarhan suklaakakkua. Siinä herkutellessa saimme kuulla romanttisen tarinan kahvilan synnystä ja uniikkien reseptien muodostumisesta.

Voit käydä lukemassa sen TÄÄLTÄ.






Tänä kesänä Valkoinen Puu tuo festareille ja erilaisiin tapahtumiin Coffee Boxin, joka tarjoaa Valkoisen Puun herkkuja, juomia, piirakoita ja kakkuja. Kurkaapa osuuko sun kohdalle joku näistä tapahtumista! Poikkea ihmeessä kakulla tai piirakalla!


Sain mukaani testattavaksi uutuustuotteita, jotka tulivat juuri myyntiin. Oon tosin ehtinyt maistelemaan vasta chai lattea. Todella herkullista ja meillä lapsillekin maistui! Pari jauhopussukkaa sain myös ja Valkoisen Puun leivonnassahan käytetään näitä oman paikkakunnan, Kauhajokisen luomuviljelijän laadukkaita spelttijauhoja. Mehut on kehitelty yhteistyössä Kauhajokisen Kukkasmäen marjatilan kanssa ja niissä on käytetty vain suomalaisia marjoja. 
Miten ihania esim. mökkituliaisia!


Kivaa viikkoa!

Juhannuksena...


Vihdoinkin koitti vapaapäivät ja juhannus. Ei tullut mitenkään yllätyksenä tämänkään juhannuksen sää, mutta ei haittaa! Kunhan ei saavista kaatamalla sada... Viikolla tein pikaisen siivouksen, meillä ei ole tapana ollut muutenkaan juhannukseksi sen kummempia suursiivoja tehdä. Pienia muutoksia sain silti aikaan niin keittiössä kuin olkkarissakin.
Kukkia kävin tyttösen kanssa poimimassa iltalenkillä ojanpientareilta ja syreenit löytyy omasta pihasta.  On kyllä hienoa, että luonto tarjoaa koristeita maljakoihin! 




Me aletaan pakkaamaan autoa mökkireissua varten. Tämä juhannus vietetään upeissa maisemissa kavereiden mökkivieraina. Grillataan, saunotaan ja otetaan vaan rennosti! Saas nähdä, kuka uskaltaa pulahtaa meressä, minä se en tuu olemaan...

Hyvää juhannusta!

Vesitynnyrin uudistus


Meidän pihan perällä, varaston nurkalla on vesitynnyri, joka säilöö rännistä valuvan sadeveden. Oon aina inhonnut sen alkuperäistä sinistä väriä ja yks vuosi yritin sitä maalatakin sprayllä valkoiseksi. No eihän se pysynyt kauaakaan hyvänä. Tuo olisi pitänyt käsitellä ensin Otex-tartuntapohjamaalilla ja maalata vasta sen jälkeen. Onneksi tuo tynnyri ei ole oikein mihinkään tuolta näkynyt, itseä sen ulkonäkö on ärsyttänyt jo pitkään. No kattokaa ny!




Mulla oli kahvisäkki, jonka ostin muutamalla eurolla. Ratkoin sen saumat kylmästi auki ja rautalangan avulla pingotin säkkikankaan reunoista tynnyrin ympärille. Ihan ympäri asti ei säkki riittänyt, mutta saumakohta jää kätevästi seinän puolelle. Naurua vielä suuaukon ympärille ja tadaa! 
Tuli niin kiva ja hienokin. En tosin tiedä kestääkö tuo tuossa kuin tämän kesän, mutta eipä tuo kallista ole tehdä ensi vuonna uudestaan. Talveksi säkkikangas on syytä poistaa ja kai mun on maalattava tuo silti sitten. Mutta syksyllä vasta :)


Niin kivaa kun aurinko paistaa ja on viikonloppu! Viime viikko kului ylitöissä, joten kotihommatkin on seisoneet. Tänään en poistu kotoa mihinkään, vaan puutarhoin koko päivän:)

Mukavaa viikonloppua!




LED-lamput, sisustus- ja säästövinkki !!!

*kaupallinen yhteistyö*


Meidän koti valmistui 2008 ja silloin oli suurinta hittiä upotetut halogeenikohdevalaisimet. Mitä  enemmän, sen parempi. Olohuoneesta löytyykin 13 kpl himmennettäviä halogeenilamppuja, jotka on onneksi kytketty kolmeen eri sarjaan. Toki olkkarin katosta löytyy pari pistoketta myös roikkuville kattolampuille, jotka totesin heti muuttovaiheessa turhiksi, eikä niihin ikinä ole asennettu mitään. Pääasiallinen valonlähde siis olohuoneessa on nuo kolme halogeenivaloriviä, joista voi pitää halutessaan päällä vain yhtä riviä.  Ja kyllä, oon miettinyt miten paljon sähköä nuo kuluttavatkaan ja tuskinpa koskaan ollaankaan maltettu/tarvinnutkaan kaikkia halogeenirivejä napata päälle yht'aikaa.  Monesti haaveissa ja ToDo-listalla on ollut lamppujen vaihto energiatehokkaampaan ja pitkäikäisempään led-versioon. Osram led-lampuilla kun on kymmenen kertaa pidempi käyttöikäkin.  Asia on kuitenkin jäänyt sen ostamisen hankaluuden vuoksi. No tiedättehän ne kauppojen pitkät lamppuhyllystöt? Kenellä riittää hermoja ruokakauppareissulla miettiä lamppujen tehokkuutta tai mikä se kanta nyt pitikään olla, plaah. Ei mulla ainakaan. Nyt sain rauhassa netistä tilaamalla tutkia millaiset me tarvitaan ja millaista valoa haluan. Tilatessa netistä, oli myös apua saatavana jos tuli kysyttävää. Lampuille tulee myös takuu! Toimitus tuli nopeasti seuraavalla viikolla kotiovelle.

Takan edessä olevat valot on meillä käytetyimmät.

Valaistuksen merkitys sisustuksessa on yllättävän suuri! Valitsin meille Philipsin halogeenilamput mm. yläkerran portaikkoon. En olisi itsekään uskonut miten suuri muutos onkaan pelkällä lamppujen vaihdolla, ennen kuin napsaisin uudet valot ensimmäistä kertaa palamaan. Ai maailma! Voi miten raikas valkoinen valo! Koko koti ihan kuin raikastui. 

Lampun värisävy on toki makuasia. Itse halusin modernin ja raikkaan, kylmän valkoisen 4000K. Oon niin kyllästynyt siihen keltaiseen ns. normaaliin valosävyyn ja jos sitä haluan, sytytän vaikka kynttilät. Mutta siis todellakin, makuaisiotahan nämä, esimerkiksi lämpimän valkoista väriä tuottaa lamppu, jonka värilämpötila on 2700-3200K. Hyvä led-lamppu on energiatehokkuusluokaltaan vähintään A+ ja käyttöikä 25 000h.
Ledeillä on paljon hyviä ominaisuuksia. Led-valo syttyy ja sammuu välittömästi, siinä ei ole mitään viivettä, kuten esimerkiksi energiansäästölampuissa. Vaikka meidänkin lamput ovat väriltään cool white, niin valo ei ole siltikään kylmää. Led-valot ovat myöskin huoltovapaita, turvallisia sekä luontoa säästäviä.






Ihastuin tuohon raikkaaseen valoon niin paljon, että myös meidän jalkalamppuihin vaihdettiin Philips lamput ja yläkerran aulaan asennettiin led-lamput.Pimeinä sadepäivinä nämä valot pääsevät heti testiin kunnolla. Luultavasti myös valokuvaus helpottuu, eikä aina tarvitse ensimmäisenä sammutella valoja kun otat kameran käteen.



Suosittelen teitäkin uudistamaan valaistusta, jos ei kaikkea kerralla, niin edes jotain! Meillä vaihtuu nyt kaikki halogeenit, pesuhuonetta ja saunaa myöten. Kyllä uskon, että tämä meidän valaistusmuutos tulee näkymään myös sähkölaskussa positiivisesti.


Mukavaa viikkoa :)

Ihana Karpathos



Me otettiin viikon irtiotto arjen pyörityksestä ja lennettiin koko porukka Kreikkaan, Karpathoksen saarelle. Alkuvuodesta kun matkakohdetta etsittiin, kriteereinä oli suht lyhyt lento, lämpö ja kohde ei saanut olla mikään valtava turistirysä. Tietty myös ajankohta piti järjestää sopivaksi. Kun kaikki palaset loksahtivat kohdilleen, saivat lapset valita haluamansa matkan muutamasta kohteesta. 
Me varattiin pari huonetta upeasta viiden tähden Alimounda Mare-hotellista. Ystävällinen henkilökunta ja voi mikä aamupala ja palvelu!!! 


Pari ensimmäistä päivää lämpötila oli vähän kahdenkymmen yläpuolella, mutta sehän oli tälläiselle Suomen kesään tottuneelle ihan jo helle. Loput päivät mittari näytti varjossa +35 astetta ja voitte vaan arvailla mitä se oli suoraan auringonpaisteessa! 
Onneksi meri on ihan ääressä ja hotellin uima-altaaseenkin oli mukava pulahtaa välillä. Talviturkki jäikin meiltä kaikilta Välimereen. Aurinkotuoleille sai kättä heilauttamalla tilata ruokaa ja virvokkeita. Lapset tykkäsivät snorklata meressä kaloja tutkien ja ostettiinkin heti ekana päivänä sukelluskengät, Sini nimittäin sai pienen lasinsirun varpaaseensa. Onneksi siitä ei syntynyt suurempaa draamaa, vaan saatiin se itse poistettua pinseteillä.





Karpathos on tosi pieni saari, vain noin 52km pitkä ja 12km leveä. Meillä oli tarkoitus vuokrata auto päiväksi ja tehdä retkiä, mutta jotenkin se aika vierähti. Eikä muuten houkutellut kapeat serpentiinitiet jyrkillä kallioillakaan.  Jännitti melko paljon se linkkamatkakin lentokentältä hotellille, pelotti ehkä enemmän kuin lento...



Joka ilta käveltiin 5 minsan matka keskustaan syömään ja aina eri ravintolaan. Hintataso yllätti negatiivisesti, ihan Suomen hinnoissa ja ruokatavarat kaupoissa jopa kalliimpia! Pieniä myyntikojuja tutkittiin ja jotain muistoja ostettiinkin. Kissoja kulki kaupungilla ja ravintoloissakin vapaana todella paljon. Kissojen yksi ruokintapaikka osui just sille reitille, mistä me käveltiin joka päivä keskustaan. Sini otti tuon ruokkimisjutun ihan sydämen asiakseen ja tuostahan ei tinttailematta pois lähdetty :)
Illat olivat lämpimiä ja kaskaiden äänet ihan kuin voimistuivat pimeän tullessa. Pimeys tulikin tosi nopeasti, jo kahdeksalta oli ihan hämärää!









Ihana paikka! Ihana loma!


Eilen kotiuduttiin illalla puoli kymmenen aikoihin ja matkalaukut ja lapset pudotettua kotiin, oli suunnattava ruokakauppaan. Sekä säätää aamuherätys puoli kuudeksi. Jotenkin se arkeen paluu ei haittaa, vaikka toinenkin viikko olisi helposti tuolla löhöilty. Ja tarttuihan sitä brunaakin pintaan! En ookaan vuosiin jaksanut auringossa makoilla, nyt oli "pakko".
Viisi matkalaukullista pyykkiä odottelee tuossa pesijäänsä, mutta en jaksa ressata. Kyllä niitä vaatteita kaapeissa riittää.
Nyt sitten suunnittelemaan seuraavaa reissua :)