Amppeleita...



Hei!

Vierailulla Emmas & Mamas-liikkeeseen hankin meille ison lasisen amppelin. Tämä oli ihan pakko saada olkkariin ja löysinkin sille sopivan paikan tv-seinustalta. Pudotin sinne nyt mehikasvin, mutta syksyllä tuonne voi laittaa vaikkapa kynttilän. Tykästyin tuohon niin paljon, että halusin muutaman kaveriksi. Simpukka-amppelinauha löytyi kirpparilta eurolla. Nää taisi olla 80-luvulla IN, ainakin muistelisin, että ainakin meiltä kotoa löytyi näitä. 



Oon tehnyt viime aikoina tosi kivoja löytöjä kirppareilta, ihan kaikkea en ole jaksanut kuvaillakaan. Mm. tuo nahkanarusta solmittu macramee löytyi kahdella eurolla ja se sopii kuin nakutettu tuohon paikalleen. Noin edulliseen hintaan ei taitais saada edes värkkejä, puhumattakaan itse työlle jäävästä hinnasta...
Tykkään nyt tosi paljon tuosta telkkuseinustasta, ompahan peroonallinen eikä löydy joka taloudesta samanlaista :)



Tänään ois tarkoitus sisustella meidän pientä parveketta, jospa sielläkin tulisi vietettyä enemmän aikaa jos siellä on kiva lukutuoli ja joku pöytä. Nyt partsia on käytetty enemmän petivaatteiden ja mattojen tuuletukseen. Ekaks kuitenkin jäähallille poitsun harkkoihin ja kukkakaupan kautta kotiin jännäämään Suomen lätkäpeliä. 


Mukavaa viikonloppua :)

6 kommenttia

  1. öö mistähän aloittaisin ;) ensin täytyy sanoa että noi amppelit on kivan simppelit mut silti niissä on sitä jotain ;) Toi teidän tv-taso on ihan yli ihana idea <3 Tapetti on tosi kiva, oon sitä ihaillu moneen kertaa täällä sun blogissa ja instan puolella <3 Ihanalta näyttää olohuoneessanne, niin kutsuvan näköinen :)
    Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Olipa piristävä kommentti <3

      Mukavaa helatorstaita :)

      Poista
  2. Kauniit nuo amppelit!
    Ja tuo makramee seinävaate on ihana♡
    Todellakaan ei kannata tuohon hintaan itse ruveta värkkäilemään ja menettämään hermojaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ihan huippu löytö tuo olikin, nyt ei aikakaan riittäisi itseväkertelyyn!

      Poista
  3. Komppaan edellisiä. Mutta ehkä noita epämääräisyyksiä (hyllylevy& verkkokori?) pöydän alla vois yhtenäistää muun tyylin kans. Pöydänkannen yläosa jes, samaten toi vanha cool matkalaukku. Mukavaa kevättä sinne! Parvekevinkkejä odotellessa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeitä! Täytyy kaivella inspiraatio muutoksiin :) Näin lapsiperheessä menee tuo käytännöllisyys usein esteettisyyden edelle....

      Sinne myös, kesä on jo ihan nurkan takana!

      Poista

Kiva kommentti piristää aina <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.