Olohuoneen uutta järkkää...




Moikka!

Innostuin jokunen viikko sitten kääntämään järjestystä olohuoneessa. Noita sohvia on helppo liikutella toisin kuin telkkua ja sen oheislaitteita. En nytkään jaksanut alkaa säätämään tuon johtosotkun kanssa, vaan käänsin sohvat vain eri asentoon. Tosin en olisi yksin saanutkaan siirrettyä tuota painavaa höyläpenkkitasoa. Mutta näinkin pieni muutos sai aikaan toivottua piristystä. Mielessä kyllä kummittelee, josko tuon tv-tasoviritelmän siirtäisi kesän ajaksi vastakkaiselle seinälle, eli tuon mustan vitriinin tilalle. Näin ei aurinko paistaisi ruudulle ja häiritsisi tv:n katselua yhtään. Sälekaihtimien raoista kun auringonsäteet pääsevät hieman läpi. Voishan sitä ainakin kokeilla, mutta antaa nyt idean hetken muhia vielä.



Viikot on vilisseet nopeasti, enkä ole koneella ehtinyt märehtiä yhtään ylimääräistä. Jostain ihmeen syystä sain kerättyä univelkaa itselleni viime viikon aikana ja tänä aamuna sain onneksi nukkua niitä pois. On mahtava tunne, kun on monta vapaapäivää edessä ilman mitään pakollisia suunnitelmia! Viikolla melkein joka ilta on kulunut jossain menoissa ja torstaina simahdin hetkeksi täysin sohvalle.  Ei mulle kyllä enää päiksyt sovi yhtään, vaan koko loppuilta oli tosi takkuinen. Väitän, että tämä sääkin väsyttää. Meille tuli nimittäin talvi alkuviikolla! Ihan tyhmää! FB:n mukaan viime vuonna tähän aikaan haravoitiin jo nurtsia...



Jääkiekkokauden päättäjäisissä meidän pieni maalivahti sai todella hienon tunnustuksen. Varsinkin kun seurassa on melkein 500 eri ikäistä taitavaa harrastajaa ja vain kolmelle jaettiin stipendit. Ei me käsitetä tätä vieläkään... Onhan tuolla hallilla aikaa vietetty viime kaudella ja tolppien välissä torjuttu myös vanhemmassa ikäluokassa, mutta siis silti, täh?!!!  Meille vanhemmille tämä tuntuukin olevan suurempi juttu kuin poitsulle, joka ei omien sanojensa mukaan halua olla "mikään julkinen mies", kun kerroin hänen kuvansakin olleen lehdessä :) Toivon kuitenkin, että sisimmässään ymmärtää tämän hienon tunnustuksen ja kannustaa häntä jatkossakin. 


Mitään erityisiä vappusuunnitelmia ei ole. Herkutellaan ja ollaan vaan. Rästihommia hoitelen ja sisustelen jos aikaa jää. Tytöllä oli eilen kaveri yökylässä ja sama kamu yöpyy vielä ensi yönkin meillä. Tytöillä on joku ihme käsirautahaaste menossa, joka on mun mielestä failattu jo moneen otteeseen, mutta ei se niin vakavaa ole. Kiva kun on kavereita! Illaksi suunnittelin tortilloita pitkästä aikaa ja voishan tuon saunankin lämmittää...

Kivaa vappua!

Höyhenlautanen/linnunpesä-DIY...


Yksi päivä töissä sain mieleeni kivan idean, joka piti toteuttaa heti kotiuduttuani. "Linnunpesä" höyhenistä! Joo, älkää kysykö mistä idea tähän tuli... En tosiaan tiedä.
Ainekset tähän löytyivät valmiina kotoa: erikeepperiä, kertakäyttölautanen ja höyheniä, joita jäikin yli TÄSTÄ tuunailusta. Tähän diy-juttuun ei mennyt kauaa aikaakaan, ehkä joku puolisen tuntia. Toisin kuin tuohon toiseen. Tässä liimailin vain höyheniä kertakäyttölautseen melkeinpä summissa pyöreään muotoon. Eipä ollut vaikeaa! Ja tästähän voi tehdä ihan miten ison haluaa, mulla oli nyt tähän hätään vaan tuo normilautanen tuunattavana. Pahvistahan vois leikellä vaikka miten ison?!?




Pesässä on betonimunia, jotka valoin askartelubetonista. Betonimunien ohjeita löytyy netistä niin paljon googlettamalla, etten nyt ala tähän ohjetta kirjoittelemaan. Tuo askartelubetoni on helppo työstää ja lopputulos on pinnaltaan sileämpää kuin tavallisella betonilla leikkiminen. Muutama muna on tuolla vielä odottamassa kuoren poistoa. Kananmunankuori olikin jotenkin hankalaa kuoria valmiin betonimunan päältä.


Tänään alkoi pitkät pääsiäisvapaat! Vietettiin myös Sinin kamusynttäreitä ja vietiin koko tyttöjoukko leffaan humputtelemaan. Tytöt kokoontuivat ensin meille, antoivat lahjat ja sen jälkeen he pääsivät kasaamaan keittiönpöydän äärelle omaa irtokarkkipussiaan. Sattuipa sopivaan saumaan Minimanin irtisale, ostin aika monta kiloa valinnanvaraa neideille :) Ehkäpä jotain rippeitä jää itsellenikin? Kivaa vaihtelua tuo leffa synttäreihin, eikä näihin kemuihin tarvinnut leipoakaan mitään.
 Jouduttiin ajelemaan leffateatterin pihaan kahdella täydellä autolla ja arvatkaa vaan miten kova suunnittelu ja järkkäily oli ketkä pääsevät meidän taksin kyydissä... Hih :)

Mukavaa pääsiäistä!

Betoniefektiaskartelua...


Eilen oli tosi kiva ja tehokas päivä, joka alkoi aamuvarhain. Perehdyin vihdoin jo talvella hankkimani Concrete effect-paketin sisältöön ja ihastuin tosi paljon tähän tuotteeseen. Tällä "massalla" saa tehtyä betoniefektin melkeinpä mihin kohteeseen vain. Itselläni oli lähestyvä pääsiäinen mielessä ja kohteeksi valikoitui ensin savinen, avattava muna. Suojasin keittiönpöydän sanomalehdellä ja levitin massaa isolla pensselillä. Ihan kuin olisi maalannut, tosi helppo työstettävä. Kuivuminenkaan ei kestänyt kauaa ja pian pääsin viimeistelemään pinnan sienellä ja tummanharmaalla maalilla, joka tuli paketissa mukana. Töpöttelin maalia summissa sinne tänne ja kyllä siitä tuli betonia muistuttava pinta. Ja no hei, ainakin parempi kuin alkuperäinen keltaoranssi!


Vaikka tuo efektipurkki on tosi pieni, siitä riitti hyvin moneen kohteeseen. Melkeinpä kaikkiin tein pinnat kahteen kertaan ja laitoin massaa melko rouheastikin. 
Eniten tykkään ehkä noista puisista laatikoista, niistä tuli tosi kivat! Toinen niistä pääsikin säilömään purnukoita vessaan ja toinen päätyy luultavasti keittiöön mausteille.
Eikä tuosta ruukustakaan hassumpi tullut!



Voin kyllä lämpimästi suositella tätä tuotetta! Aion itsekin hommata toisenkin purkin, koska mieleen tulee koko ajan lisää ideoita... 
Illalla heitin juoksulenkin ja siitä saadun energiapiikin voimalla aloin sekoittelemaan ihan oikeaa betoniakin. Nyt ei ole mitään takeita onnistumisesta, joten kuullaan tästä projektista EHKÄ lisää myöhemmin!
Tänään onkin jalat hieman hellinä, joten taidan pitää lepopäivän ja kaatua loppuillaksi töllön eteen, kulutetaan lenkkipolkua taas huomenna,

Moikka!


Parhaat banaaniletut...


Tämä aamu on alkanut tehokkaasti ja aikaisin, vaikka unta ois saanut riittää pidempäänkin. Aloin sitten paistelemaan terveellisiä banaanilättyjä hyväksi havaitulla ohjeella. Taikinaan tulee vain noita kolmea ainesosaa ja kaikki blenderiin ja pyöräytys sekaisin. 
Mulla on käytössä lettupannu ja tästä taikinasta tuli 18 lättystä. Ihanan paksuja! Oon tehnyt aina tällä ohjeella, mutta jos sulla on joku toinen hyvä ohje, kokeilen mielelläni sitäkin.



Aloitin aamulla betoniaskartelun, mutta se keskeytyy nyt hetkeksi lätkätreenien vuoksi. Tarkoitus ois tehdä tänään pieni metsäretkikin, pajunkissoja etsien. Onneksi sade loppui ja aurinkokin vilahtelee, joten eikun kumpparit jalkaan!

Mukavaa päivää!

Kameranhihna DIY

Moikka!

Sain tiistaina hakea uuden kamerani postista ja nyt alkaa Olympuksen säätöjen opettelu. Muistan lukeneeni jostain lauseen: "Jos käytät pelkkää automaattiasetusta järkkärissäsi, niin sulla on käytössä pelkkä iso ja kallis pokkari." No sitähän en halua ollenkaan! Yritänkin siis jatkossa opetella uuden kamerani kanssa tuon manuaalisäädön, automaattiasetuksia en muutenkaan ole aikoihin käyttänyt vanhassakaan kamerassani.  Joten koittakaahan kestää :) Ensi tuntuma uuteen kameraan on todella positiivinen! Pieni koko ja helposti säädettävät arvot ilahduttavat.
Ja kamera on siis Olympus Pen E-PL 7 pancake zoomilla. Niin pieni koko, että tuo sujahtaa helposti laukkuun mukaan.


Oli aika lähellä, etten nettikaupassa klikannut koriini kameralle uuden hihnan ja laukunkin. Ajattelin kuitenkin säästää niissä. Nimittäin pelkän nahkahihnan hinnat olivat alkaen noin 30e.
Pikaisen nettisurffailun tuloksena löysinkin helposti toteutettavan, itsetehdyn kameranhihnan ohjeen TÄÄLTÄ. Mulla oli vakaa aikomus käydä ostamassa tarvittavat osat tuohon tuunailuun, mutta sitten poikkesin kirpparilla. 
Ja näin yhden parin euron laukun. Ja sit vielä toisenkin. 
Siitä se idea sitten lähti.



Laukkujen hihnat olivat valmiiksi tuollaiset klipsuilla irrotettavat ja totesin säästäväni sekä aikaa, että hermoja jos en alkaisi säheltää nahkavyön ja niittien kanssa. Osassa käsilaukkuja on just tuollaiset sopivasti irrotettavat hihnat, kannattaa pitää silmät auki! Itse laukku oli kamala ja päätyi jo roskiin, mutta tuo valkoinen nahkahihna on nyt käytössä. Samalla kierroksella löytyi vähän juhlavampi laukku, jonka hihna miellytti myös. Ostin senkin parilla eurolla. Nyt hakusessa on vielä musta sekä konjakin värinen hihna ja uskon, että löydän nekin ajan kanssa. Näitä hihnoja on helppo vaihdella kameraan noiden "klipsujen" ansiosta.


Tämän postin kuvat on napsittu vanhalla kameralla ja ne on aika kauheita! En muka osaa, enkä jaksa säätääkään tuon vanhan ropaleen kanssa yhtään ylimääräistä :) Miten nuo erimerkiset kamerat voivatkin olla noin erilaisia säädöiltään?

Nyt opettelemaan uusia juttuja, moikka!



Kauluspaidasta tyynynpäällinen...



Eilen kippispöytää tyhjentäessäni, oli ihan pakko kiertää läpi muidenkin myytävänä olevat jutut. Pongasin mm. tämän Sand-merkkisen kauluspaidan, jonka kuosiin ihastuin tosi paljon. No, päälleni en tuota laittaisi ja kokokin oli iso.  Nappasin sen 4e:lla mukaan tarkoituksena huristella siitä tyynynpäällinen. Ei tuollaisen pikkurahan menetys harmittaisi, jos en onnistuisikaan ompelussa. Samantyylisiä tyynyjä ihastelin nimittäin Hemtexissä lauantaina ja hintaa oli monikertaisesti enemmän.
Tänä aamuna sitten kaivoin ompelukoneen esille ja tähän tarvin vain muutaman nuppineulan ja hieman hermoja (ompelutaidottomalta).



Mutta, voila` Nyt meillä on Sand-merkkityyny olkkarissa :)  Ompelin reunat umpeen ja tyyny sujautetaan takapuolen nappirivistön kautta sisään.


Kevään/kesän väri tulee olemaan sininen myös alakerrassa. Sunnuntaina innostuin kääntämään sohvien järjestystä, sekä muutenkin järkkäämään paikkoja. Tulipahan imuroituakin kunnolla joka nurkka! Tv-seinä pysyi ennallaan, en jaksanut sitä johtosotkua alkaa säätämään. Kyllä sanon, että toivottua piristystä tämäkin muutos sai aikaan. Sekä helppohan nuo on taas pyöräyttää paikoilleen, jos kyllästyy. 


Nappailen kuvia uudesta järkästä myöhemmin, toivottavasti uudella kameralla. Tilasin nimittäin jo pitkään himoitsemani Olympus Pen- järkkärin ja toivon saavani sen tällä viikolla kotiin. Ehkä nyt tulee kuvailtua muutenkin enemmän, sekä tulevalle etelänmatkalle tuo on kiva ottaa kokonsa puolesta mukaan.

Nyt ruoka uuniin iltaa varten ja töihin, moikka!