Uusi pöytä olkkariin 8e !!!



Viikonlopun kylpylälomareissulta kotiutui uusi rottinkipöytä olkkariin. En tiennytkään sitä tarvitsevani, ennen kuin pongasin sen paikalliselta kirpputorilta. Pöytä oli täynnä myyntitavaraa ja olin ihan varma ettei se ole myytävänä ollenkaan. Voi arvatkaa, mikä onnenpotku! Pöydän yhdessä jalassa roikkui hintalappu ja siinä komeili 8e. Enpä oikeastaan suonut ajatustakaan täysinäiselle peräkontille, vaan tuo oli saatava mukaan. Vaikka sitten autonkatolle köytettynä! (No ei onneks tarvinnut).



Arkkupöytä tuosta lähti varastoon odottamaan hiomista ja maalausta. Sen kansi alkoi olla jo niin huonokuntoinen, että kesän aikana se on pakko kunnostaa. Sekä haluan siitä tummemman. Luultavasti rehaan sen taas talveksi tuohon takaisin. Tämä uusi pöytä on nyt jotenkin kesäinen ja ihan kevät fiiliksissä täällä jo aletaan ollakin... 




Me SOblogit  julkaisemme nyt myös instassa, käyhän liittymässä seuraajaksi. Me laitellaan sinne nyt aluksi esittelyjä blogeistamme ja jatkossa kuvia tulee "behind the scenes-tyylisesti".
Oma henkilökohtainen instatilini löytyy TÄÄLTÄ. Sinne on tullut tavaksi laitella jotain juttua melkeinpä päivittäin.
Mutta nyt imurin varteen, viikonloppuna ei ehdi siivoskella :)