Mökillä + jotain shopattua


Toinen kesälomaviikko on nyt alkanut! Kotiuduimme muutama päivä sitten miehen kanssa Prahasta ja yritän saada tännekin muistiin joitain kuvia tuosta reissusta jossain vaiheessa. Matka oli oikein onnistunut ja teinpä yhden heräteostonkin, josta olen pitkään jo haaveillut. 
Tänä aamuna alkoi kuitenkin matka kohti Poria lasten kanssa, mökkiin joka me vuokrattiin viikoksi käyttöömme.
Perille päästyämme tyhjäsimme auton kamoista ja suuntasimme keskustaan, johon ei tästä ole kuin about 6 kilsaa. Sekä Yyterin biitsi on tuossa ihan vieressä.




Tavaroiden purkaminen on huomattavasti mukavempaa puuhaa, kuin niiden pakkaaminen! Vaikka keittiö on täällä pieni, niin kaikki tarpeellinen löytyy mikrosta juoksevaan veteen. Tarkoitus on kuitenkin grillailla niin paljon kuin mahdollista.  Lapset lupasivat yhtenä päivänä pyöritellä lihapullia jos valmistan taikinan. Sehän sopii! Mutta ei nyt ihan askeettista mökkieloa tule olemaan tämä viikko... Nimittäin myös sisävessa sekä suihku on täällä. Sauna on sentään puulämmitteinen.  Ruokakauppareissu oli tarpeen heti kamojen purkamisen jälkeen ja löysinpä jotain pieniä sisustusjuttujakin kotiin viemisiksi.


Keittiönpöytä oli jotenkin niin paljas, joten ostin siihen nuo siniset tähtitabletit. Mitähän materiaalia nyt ovatkaan, jotain korkkia ehkä? Ei siis kankaiset ollenkaan, vaan ihan märällä pyyhittävät. Kynttilöitä täytyy saada poltella myös täällä ja ihastuin tuohon hurrikaaniin, johon menee 3 tuikkua kerralla. Kyljessä lukee Atmosphere. Täytyy kuvailla paremmin sitten kotioloissa. Tulikin heti paljon kotoisempaa, kun levittelin noita uusia juttuja tänne ja pyyhin keittiön tuolla Methodin-aineella. (prismasta!)
Paljon kivaa tekemistä ollaan otettu mukaan, legot, sulkapallojutut, jalispallo sekä lautapelejä. Tarkoitus on myös makoilla säiden salliessa biitsillä tai sitten kierrellä keskustassa. Hoplopissa ainakin pitää käydä, muistaakseni Puuvillassa sellainen on.  Pikkureissuja voitaisiin myös tehdä lähistölle, onko ruudun takana Porilaisia vinkkaamaan kivoja kohteita meille?



Mukava viikko siis edessä, ilman kelloon tuijottamista. Tehdään mitä sillä hetkellä huvittaa, ei suunnitella liikoja. Toivotaan  nyt edes yksi rantasääpäivä! On kyllä mukava olla pois kotoa, silmien alla ei kummittele ne tekemättömät työt. Nyt kone kiinni ja saunaan :)