Sadepäivänä

Jopas on ollut synkkä ja sateinen päivä! Se ei kuitenkaan ole estänyt lapsia leikkimästä ja pelailemasta ulkona, molemmilla ipanoilla on koko päivän ollut kavereita kylässä. Vain hetkittäin ovat malttaneet tulla sisätiloihin lämmittelemään. Itse oon puuhaillut olkkarissa ja kuvailen teillekin sitten parempia kuvia myöhemmin. Nyt on jo niin hämärää ja hankala saada muita kuin tärähtäneitä kuvia :)
Kirjoittelen teillekin laiskan kokin ruokavinkin, tänään ei oikein jaksanut kokkaillakaan!
Uuniperunat kylmällä kastikkeella:
Isoja Rosamunda perunoita, mulla on noin kaks per nuppi. Pesin ne hyvin kuorineen ja pistelin haarukalla reikiä pottuihin. Laakeaan uunivuokaan ripottelin merisuolaa pohjalle ja ladoin perunat päälle. 200 astetta ja noin tunti menee kypsyessä.
Kastikkeeseen pilkoin pari pientä punasipulia, tein ihan pientä hakkelusta niistä. Pari purkkia ranskankermaa ja kermaviilipurkki sekaan. Mulla oli 150g paketti naudan kylmäsavustettua paistia, mutta ihan yhtä hyvin tilalla voi käyttää metwursia tai vaikka ylikypsää palvikinkkua. Samoin pilkoin lihan pieniksi kuutioiksi ja sekoittelin kaikki ainekset hyvin keskenään.
Yrttejä voi lisäillä sekaan maun mukaan, mulla oli nyt käytössä tuoretta timjamia, joka sopii melki minkä liharuoan kanssa vain.
Suolaa en erikseen lisännyt.
Tämä maistui jopa meidän pikkuisille :)
...
Istutin timjamin viinilasiin! Katotaan kauanko tuossa pyristelee, otti ainakin nokkiinsa ja nuupahti kun revin sen alkuperäisestä purkistaan...


Viime viikolla oli aika lähellä, etten alkanut repimään tuota tapettia olkkarista. Eikä se kaukana vieläkään ole, mutta mulla ei ole mitään visiota mitä tuohon tilalle laittaisin! Oisko teillä ideoita, ehdotuksia? Maalivärin suhteen? Tapetti?
Äh, on kyllä tosi hankalaa taas. Käänsin sohvatuolit linjaan ja pöydänkin heilautin eripäin. Pienellä taas piristystä! Pienenihän tää huone nyt vähäsen, mutta jotenkin se ei näin syksyllä haittaakaan.




 Ai että on ihania noi matonkulmat, jotka käpristyvät ylöspäin. Tekis mieli teipata lattiaan kiinni!
Nyt pientä hienosäätöä vielä, saadaan tytsin kanssa rauhassa touhuta, koska pojilla menee ilta lätkäharkoissa. -Huoh, juu sunnuntainakin meillä asutaan hallilla.
Kynttilöitä, hyvää iltapalaa ja valmistautumista huomenna alkavaan arkeen. Nyt on lasten lomat nyt lusittuna.
Kivaa sunnuntaita :)

Ei kommentteja

Kiva kommentti piristää aina <3