Äänestys alkoi! + uudet tuolit


Sain aikaisemmin kutsun osallistua Asuntomessujen järkkäämään terassisuunnittelukilpailuun. Äänestys aukesi facebookin puolellamaanantaina, mutta oon ollut tällä viikolla niin kiireinen, etten ole ehtinyt blogiin vinkkaamaan. Äänestysaikaa on 18.6. saakka. Itsellenikin selvisi kanssakilpailijat vasta maanantaina, sekä fakta, että meitä on vain 12 suunnitelmaa kisassa. 
Suunnitemaani voit käydä tutustumassa TÄÄLLÄ. 
Siellähän se keikkuu häntäpäässä :) Oon kuitenkin ylpeä itsestäni, sainhan kasaan muutamassa päivässä ihka ensimmäisen suunnitelmani! Deadline-päivänä ei kyllä itku ollut kaukana :D


Aika selkeä voittajakolmikko siellä onkin jo muodostunut. Mahtavia suunnitelmia!!! Itse en koskaan edes uskaltanut voitosta haaveillakaan, olin yllättynyt ja lopulta todella otettukin, kun sain kutsun tähän upeaan blogijoukkoon. Yhtä kokemusta rikkaampana taas! Meidät kaikki suunnittelijat on kutsuttu Jyväskylään juhliin Asuntomessukohteena passiivikivitalo Leijan terassille. Joka on siis toteutettu sitten voittajan suunnitelman mukaisesti:) 



Kuvissa meidän uudet tietokonetuolit. Ostin yhden itselleni yläkerran boggauspisteelle ja toisen ostin miehelle hänen huoneeseensa. Ihan maailman parhaat istua, en kadu hankintoja hetkeäkään. Mulla on monenmoista rimpulatuolia tuossa ollutkin ;)


Nyt rientäkää äänestämään mun suunnitelmaani edes jatkoon!?
Äänestyksen ja ohjeet löydät TÄÄLTÄ!
Itse voit voittaa 300e lahjakortin Vepsäläiseen, Deko-lehden vuosikertoja tai lippuja tuleville asuntomessuille Jyväskylään.
Nyt moikka <3 nbsp="">

Ei kommentteja

Kiva kommentti piristää aina <3