Liitutauluruokapöytä-DIY


Jup, luitte otsikon oikein... Nyt tää hölmö täällä on mennyt maalaamaan ruokapöydänkin liitutaulumaalilla. Terassilla on siis meidän edellinen ruokapöytä, joka kannettiin tänne uuden pöydän tieltä aikoinaan. Tämäkin pöytä on silloin aikoinaan itsetuunaillen tehty (tietty). Lankuista rakennettiin uusi kansi pöytään, vanhojen jalkojen päälle. Alkuperäinen kannen väri oli sellainen ruskea, käsitelty osmocolorilla. Nyt hion kannen ja maalasin sen liitutaulumaalilla mustaksi.




Kotijuhannus oli sittenkin kiva, tehtiin kaikkea mukavaa!!! Grillailtiin hyviä ruokia ja testattiin uusi liitutaulupöytä. Kirjoittelin siihen jokaisen perheenjäsenen nimen omille paikoille liiduilla :) Chillailtiin ulkona ja pelailtiin ulkopelejä lasten kanssa. Illalla katottiin miehen kanssa jopa leffa pitkästä aikaa kahdestaan!  
Kotijuhannus tuntui kuin pieneltä lomalta, niin monta vapaapäivää, me nukuttiin kaikki tosi myöhään aamuisin, eikä kiire ollut yhtään minnekään. EDIT* Tai no siis mies teki toki työkeikoja, mutta yllättävän vähän ne häiritsi meitä muita!
Uskokaa tai älkää, mutta sunnuntaina meillä siivottiin ja sen kunniaksi käytiin vielä uimarannalla. Lapset tykkäsivät, mutta mun mielestä se vesi oli ihan jääkylmää...En tosin edes kastanut varpaitani. Mut ihan varmasti se oli kylmää...




Pionit ovat nyt puhjenneet kukkaan, sekä ihanasti tuoksuvat jasmikepensaat availevat uusia kukkiaan joka päivä. Taidanpas napata pari oksaa keittiöönkin maljakkoon tuoksumaan.


Pionit ovat nyt puhjenneet kukkaan, sekä ihanasti tuoksuvat jasmikepensaat availevat uusia kukkiaan joka päivä. Taidanpas napata pari oksaa keittiöönkin maljakkoon tuoksumaan.

Päivät töissä tuntuvat nykyään ihan huippupitkiltä ja joka aamu on vaikea nousta varhain aamutoimiin. Onkohan sellaista olemassa kuin kesäväsymys? Jos kerran on kevät- ja syysväsymystäkin joillan?! Vai oonks mä joku poikkeustapaus :D Asiaa ei helpota yhtään se, että meidän kesälomaan on ihan törkeän pitkä aika, melkis 4 viikkoa vielä, mutta toisaalta taas on mukavaa kun on jotain mitä odottaa. Meillä on lomalla tiedossa mökkeilyä kahdellakin eri möksällä, sekä reissu ystäväpariskunnan kanssa neljästään eurooppaan shoppailemaan(Sami&Hanna)...Ihanaa <3 aijotaan="" kyll="" lomailla="" me="" nyt="" span="" vaan="">
Mun blogitouhut on jääneet vähän taka-alalle -anteeksi! Jussina ehdin vierailemaan muutamissa blogeissa ihan kommentinkin kera, yritän taas pian tulla kylään! Omakin blogi on vähän, tai no aika paljonkin hunningolla, mutta eiköhän se tästä taas piristy syksyä kohden :)

KIVAA VIIKKOA!!!

Ei kommentteja

Kiva kommentti piristää aina <3