Hello sunshine :)

Moiks!
Täällä ruudun takana ollaan jo positiivisemmalla asenteella... Mitä sitten vaikka hommat repsottaakin tekemättöminä, tehdään sitten kun ehditään. Eilinen ja tämä päivä ollaan vietetty ihan täysin pihaelämää, sisällä käytiin vain syömässä. Mä puuhailin niin tohkeissani kaikkea, että unohdin melkein koko syömisen...(mikä nyt ei olekaan huono asia mulle). Onneksi lapset muistuttivat kurnivilla masuillaan ruoka-ajasta :) Sainkin aikaan kaikenlaista pientä puutarhassa!




Ihan ekaksi töistä päästyäni laitoin tenaville välipalan ja keitin itselle kahvit ja päätin suunnitelmallisesti edetä hommasta toiseen. Mulla on paha tapa tehdä montaa juttua yhtä aikaa ja sitten onkin useita keskeneräisiä juttuja---->ja kriisi on valmis...
Mulla oli tyhjättävänä peräkärryllinen multaa ja tuonne puutarhaan sitä kuskailin kottikärryillä sinne ja tänne. Suurin osa upposi noihin lavakauluksista tehtyihin istutusaltaisiin. Saatuani kärryn tyhjäksi pyysin miestä hakemaan toisen peräkärryllisen haketta. Sillä ois nyt tarkoitus hillitä rikkaruohojen kasvua, vaikka aikamoisen kerroksen sitä kait pitää laittaa?! 

Kääntelin laatikoita vielä paremmille paikoille, mutta loppusijoituspaikka pysyi samana, keittiönpuoleisella etupihanpuoliskolla. Tähän paistelee aurinko lähes koko päivän ja uskoisin vihannesten tykkäävän siitä.
En olekaan koskaan ennen kokeillut kasvattaa muita hyötykasveja kuin herneitä, mansikoita ja ruohosipulia. Nyt löytyy näiden lisäksi tomaattia, chiliä, salaattia, yrttejä... Kiva kokeilla onnistuuko mikään!!!
Itsekasvatetut tomskuntaimet tulivat vaan vierailulle katsomaan uutta kotiaan, istutan ne laatikkoonsa vasta kesäkuun alussa kun on lämpöisempiä öitä.


Kannoin tähän nurkkaukseen vielä pienen puutarhapöydän ja tuolin, nyt voin vahtia vihannesten kasvutahtia ;) Eli TOTUUS: selailla lehtiä tai puhelinta... Ja IiiiH, nurtsin sais jo leikata.
Ja ei tää blogi ole muuttumassa puutarhablogiksi, mutta sisällä ei tosiaankaan nyt tapahdu mitään, niin vähän vaikea on vääntää sisustusjuttua... Ja onhan tuo puutarhanlaittokin vähän sisustamista, eiks vaan?!?

Mutta vaikka en saanutkaan kaikkia haluamiani hommia tehtyä, en masentunut. Tajusin nimittäin, että täällä ne hommat ei kuulkaa tekemällä lopu ja jos loppuisikin, niin mitä mä sitten tekisin?!!! Itseasiassa kaamea ajatuskin... :D


Moido, kuullaan pian lisää !!!

Ei kommentteja

Kiva kommentti piristää aina <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.